Kisan toinen laji, ”legless sprint” alkoi sprintillä jonka jälkeen seurasi köysikiipeilyä.
Tällainen kierros käytiin läpi kolmeen otteeseen neljän minuutin aikarajan puitteissa.
Välissä huilattiin minuutti jonka jälkeen oli kaksi minuuttia aikaa suorittaa maksimimetrimäärä käsilläkävelyä.
Aamupäivän aikana nähtiin huikeita onnistumisia ja joitakin kuperkeikkoja. Tauolla alkoivat KK-seminaarit. Fysiikkavalmentaja Lasse Rantala
avasi tietoiskut kertomalla taitoharjoittelun merkityksestä crossfiturheilussa. Maiju Minea Aalto ja Theo Mbay avasivat mitä urheilijan kannattaatehdä jotta suorituskyky olisi maksimaalinen.
Iltapäivällä pilvinen sää hellitti ja aurinko astui osittain kehiin ilman lämmetessä selkeästi. Oli siis hyvä keli lähteä Juha Miedolle –
laji numero kolme ei ollut urheilijoille kuitenkaan mieto, koska se sisälsi hiihtoa, käsipainokyykkyjä ja bar muscle uppeja. Olkapäät joutuivat lujille mutta siihenkin saatiin Laura Hämäläisen olkapääluennolla vinkkejä.
Päivän lopuksi alkoi kipuaminen tikapuilla kun vuorossa oli jo ehkä legendaarinen ja yleisölle nautinnollinen tempausladderi.
Muutama kilpailija kipusi ladderin loppuun saakka ja todella upeita onnistumisia nähtiin matkan varrella, hieman myös taktikointia.
Ladderissa jokaisella painolukemalla tehtiin ensin bar over burpeita, sen jälkeen tempaistiin. Jos tempaus epäonnistui, pystyi tulokseen vaikuttamaan vielätekemällä aikarajan puitteissa maastavetoja. Vain kaksi naista Stefanie Hagelstam ja Nea Hukkinen pääsivät radan loppuun, miehistä 115 kiloa ei tempaissut kukaan, siihen asti kuitenkin pääsi kisaa miesten avoimessa
sarjassa tällä hetkellä johtava Henrik Haapalainen. PR:äkin nähtiin!
Ennästysmäinen yleisö eli jokaisen yrityksen mukana ja rokkasi musiikin tahtiin antaen lisää virtaa urheilijoille.
”Tänään lajit toimivat mielestäni hyvin. Keli suosi, ihmisiä oli hyvin katsomossa, kilpailijoilla hyvä henki päällä ja vapaaehtoisilla hyvä energia. One more day!” kertoo kisojen presidentti Atte Kaasinen.
Sunnuntaiksi on luvassa aurinkoinen ja ehkäpä jopa kuuma päivä, joten suosittelemme sekä urheilijoita että yleisöä huolehtimaan nesteytyksestä ja suolatasapainosta! Sen tekee ihan varmasti myynnissä olevat vedyt ja muut ruoka- ja juomatarjoilut.
Sunnuntaina ensimmäinen laji käynnistyy klo 9 ja päivä päättyy palkintojen jakoon klo 16.30. Imatralle siis!
Ensimmäisen päivän jälkeen miesten avointa sarjaa johtaa Henrik Haapalainen, Mika salo toisena ja Jerper Leppiaho kolmantena. Naisten avoimessa sarjassa kärkeä pitävät Stefanie Hagelstam, Katleena Kärkkäinen ja Crossfit Lappeenrannan oma Elina Pohjonen.
Masters-sarjojen kärkipaikoilla ovat:
Miehet +35 Rami Laitinen
Naiset +35 Paula Sorjonen
Miehet +40 Henri Maikkula
Naiset +40 Merituuli Kallio
Miehet +45 Tero Tiensuu
Naiset +45 Sari Veistelehto
Miehet +50 Kim Nyström
Naiset +50 Nina Fagerlund