
Kaksi viikkoa sitten julkaistun teaser-videon jälkeen sosiaalinen media on täyttynyt reippaista uimareista.
Uintivedot eivät ole menneet hukkaan, sillä Karjalan Kovimman lauantain kisapäivän päättää juoksua ja uintia sisältävä Rantaralli, jonka uintiosio nähdään Lappeenrannassa Myllysaaren rannassa.
Rantaralli
la 13.8.2016
x km juoksua
xxx m uintia
x km juoksua
Ainakin kisajohdolle tulleiden kyselyiden perusteella monia arveluttaa järvivedessä polskiminen. Kilpailunjohtaja Atte Kaasinen rauhoittelee jo etukäteen.
”Uintimatka ei ole hurja, periaatteessa koiraakin uimalla pärjää. Käsipohjassa tulee kuitenkin vesiraja vastaan, joten jonkin verran vaaditaan taitoa. Paikalla ovat pintapelastajat ja jos alkaa uuvuttaa, pääsevät väsyneimmät huilaamaan SUP-laudan reunalle. Laudalla levähtämisestä ei hylätä.”
Ei märkäpukuja, ei haita

Myllysaaren uimaranta Lappeenrannassa tiistaina 26.7.2016.
Kilpailussa ei saa käyttää apuvälineitä, kuten märkäpukuja, räpylöitä, kellukkeita, soutuvenettä eikä uimaleluja. Uimalakki, lasit ja uima-asu sallitaan.
Uintilaji on historiallinen, sillä luonnonvesissä ei Suomen kisoissa ole aiemmin uitu. Myllysaaren ranta valikoitui paikaksi, koska se on lähellä Kimpistä. Saimaan hyödyntäminen Karjalan Kovimmassa on houkutellut kisajärjestäjiä jo pitkään.
”Ajatuksena on näyttää urheilijoille kaunista Lappeenrantaa ja lappeenrantalaisille kaunista atleettimassaa,” Kaasinen sanoo.
Toisin kuin sosiaalisessa mediassa on huhuiltu, Pien-Saimaalle ei ole istutettu haita. Toisaalta saimaannorpat asuvat ja päivystävät Saimaalla, ja kesän loppupuolelle kuutit ovat jo aika rohkeita kalastajia.
”Norpat syövät vain niin suuria kaloja kuin ne pystyvät yhdellä suullisella nielaisemaan. Miesten kannattaa pistää vetskarit tiukasti kiinni”, päätuomari Iiro Hirvi vinkkaa.
Kilpailua varten ranta suljetaan muulta yleisöltä, jotta kilpailijat pääsevät rauhassa veteen. Päätuomari Hirvi arvioi kilpailun kärjen selviävän lajista 15-20 minuutissa, joidenkin ehkä nopeamminkin.
”Kylmä vesi ja pieni aallokko sekoittavat yllättävän paljon vapaauintitekniikkaa. Itse treenaisin vähän sammakkoakin.”
—
Karjalan Kovin 12.-14. elokuuta Kimpisen stadionilla ja Myllysaaressa.
Perjantain iltakisa 12.8. kaikille ilmainen
Osta pääsyliput lauantaille ja sunnuntaille ennakkoon Livetosta.