
Karjalan Kovin 2016 on saatu päätökseen. Karjalan Kovimmat ovat miehissä unnaffiliatedina kilpaileva Henrik Haapalainen ja naisissa CrossFit Jyväskylän Sanna Venäläinen.
Äärimmäisen tasaisesti kautta kisojen esiintynyt Haapalainen varmisti voittonsa jo ennen finaalia. Haapalainen nappasi viikonloppuna kaksi lajivoittoa: Keskivartalokeikan ja finaalia edeltäneen 21-15-9:n. Köydessä ja Kärryssä mies oli kolmas ja Temppujuoksussa neljäs. Myös muut lajit sujuivat tasaisen varmasti: Voimatestissä viides, finaalissa seitsemäs, Rantarallissa yhdeksäs ja V8:ssa 16.
”Tottakai tähän on tyytyväinen! Tasaista suorittamista koko viikonlopun ihan niin kuin pitikin. Oon nyt aikasempien kisojen perusteella petrannu heikkouksia ja ihan hyvä kokonaisuus siitä on tullut”, Haapalainen kommentoi.

Henrik Haapalainen finaalin viimeisten askelkyykkyjen äärellä. Kuva: Eino Ansio

Henkka & takakyykky. Kuva: Eino Ansio
”Ennen finaalia porukka käski vähän hölläillä, mutta kyllä mä lähin täysillä tekemään. Kyykyissä kyllä vähän pää petti kun tiesi että voitto on jo varma. Enkä mä olisi Knaapin aikaan siltikään päässyt.”
Karjalan Kovin oli Haapalaiselle kisana mieluinen. Ulkona kisaaminen toi oman mausteensa, mutta mestari vakuutti, ettei sade tai tuuli paljoa lannistanut. Kohokohtana Haapalainen muisteli perjantain erikoisvalaistua avauslajia.
”Kyllä se V8 jäi parhaiten mieleen. Vaikka olikin mun huonoin laji, niin viikonlopun mieleenpainuvin.”

Haapalainen sprinttaamassa maalia kohti 21-15-9:ssä. Kuva: Eino Ansio

Henrik Haapalainen saapumassa maaliin Rantarallissa lauantai-iltana. Kuva: Eino Ansio
Sanna Venäläinen on Karjalan Kovin jo toista vuotta putkeen

Sanna Venäläinen. Kuva: Eino Ansio
Naisten sarjan voiton vei tasaisen kovaa läpi viikonlopun suoriutunut CF Jyväskylän Sanna Venäläinen. Voitto oli keväällä liikunnanopettajaksi valmistuneelle Venäläiselle toinen perättäinen. Tuplamestaria ei Karjalan Kovimmassa ole tätä ennen nähty.
”Tasaisuudella se voitto kai tuli. Lajit myös suosivat, olen kohtuullisen vahva uimari. Minulla on myös hyvä peruskestävyys ja aika vahva pääkoppa. Jos päätän jotain, teen paljon töitä tavoitteen eteen.”

Anette Nieminen onnittelee Sanna Venäläistä finaalin jälkeen. Kuva: Eino Ansio
Venäläinen jännitti perjantain V8:a eniten ennakkoon, mutta valaistu areena ja hyvä tunnelma siivittivät toiseen sijaan heti Anette Niemisen perässä.
”Show oli hieno, eikä siinä auttanut muu kuin liikuttaa tankoa mahdollisimman nopeasti.”
Venäläinen sijoittui jokaisessa lajissa seitsemän parhaan joukkoon. (V8:ssa ja finaalissa toinen sija,
Köysi ja kärryssä, Thrusterissa ja Temppujuoksussa kolmas, viides sija Rantarallissa, Keskivartalokeikassa kuudes ja 21-15-9:ssä seitsemäs.)
”Thrusteriin oli tosi tyytyväinen, koska ylöstyönnöt eivät ole vahvuuteni. Hupsuja olin yrittänyt harjoitella viime vuoden jälkeen, mutta näköjään pitää harjoitella vielä toinenkin vuosi.”

Sanna Venäläinen hupsuseinällä. Kuva: Eino Ansio
Finaalissa Venäläinen saapui maaliin toisena.
”Kahvakuula oli siinä kaikista pahin, syke nousi niin paljon ja tuntui, että olkapäät olivat jo ihan loppu. Mutta nyt voi huokaista helpotuksesta.”
Karjalan Kovin 2016 – tulokset
Yleinen miehet
1. Henrik Haapalainen
2. Petteri Peuronen
3. Björn Kullberg
Yleinen naiset
1. Sanna Venäläinen
2. Anette Nieminen
3. Annika Vahomäki
Miehet 35+
1. Timo Kuitunen
2. Petri Siitonen
3. Matti Salminen
Naiset 35+
1. Laura Hongisto
2. Nina Mäkinen
3. Jesu Holmberg
Miehet 40+
1. Miska Viiri
2. Kimmo Kanto
3. Janne Lehto
Naiset 40+
1. Ulrika Karismaa
2. Satu Veistelehto
3. Monaliisa Ketola
Miehet 50+
1. Tapio Mustonen
2. Janne Savolainen
Naiset 50+
1. Paula Tähtinen
2. Terhi Luola
3. Tarja Aho
Täältä kaikki viikonlopun tulokset
Lisää kuvia, videoita ja tunnelmia Karjalan Kovimman Facebookissa
Lue Henrik Haapalaisen ennakkohaastattelu Karjalan Kovin Mediasta.