
Moi Atte! Karjalan Kovin täyttää tänä vuonna 10 vuotta, muistatko vielä, mistä kaikki lähti liikkeelle?
Karjalan Kovin sai alkunsa Suomen crossfitin alkuhämärissä, kun muita kilpailuita ei ollut.
Johtava ajatus oli, että saisimme vietyä Suomen kilpailuskeneä eteenpäin ja siihen tarvittiin hyviä kisoja. Siihen huutoon olemme pyrkineet vastaamaan.
Millaisia ensimmäiset kilpailut olivat?
Ensimmäisissä kisoissa urheilijat tuomaroivat toisiaan ja kisat järjestettiin Lappeenrannassa Harapaisen kentällä. Kaupunki oli silloin ottanut sen pois käytöstä, koska se oli liian vaarallinen.
Me sanoimme, että teitä ei sitten varmaan haittaa, jos teemme sinne vähän lisää monttuja. Tokana vuonna leukoja vedettiin rakennustelineillä. Siitä on lähdetty.
Entäs nykyisin?
Tänä päivänä kisat on siirretty vähän isommalle ja parempikuntoiselle areenalle, on kumppanikylää ja puitteita rakennetaan monta päivää.
Urheilijoita on 140 eli ei puhuta samasta asiasta enää ollenkaan.
Silloin alussa Karjalan Kovin oli ”kovaa jumppaamisen Woodstock”. Kaikki tehtiin rakkaudesta lajiin ja kovalla innolla. Rakkaus ja into on sama edelleen, mutta tuote on kyllä kiiltävämpi.
Mitä Karjalan Kovimman järjestäminen sinulle merkitsee?
On valtavan hienoa, että olemme jollain tavalla voineet olla, todella monen suomalaisen crossfit-urheilijan, matkassa.
Meillä on käynyt kilpailemassa sellaisia ihmisiä, jotka ovat päässeet Gameseihin asti (Jonne Koski, Emilia Leppänen, Sanna Venäläinen, Mikko Aronpää, Roman Khrennikov) ja satoja muita, jotka ovat päässeet toteuttamaan kilpailullista hommaansa. Se on iso asia.
Onko kymmenenvuotisjuhlien kunniaksi luvassa jotain erityistä?
Meillä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös tiimikisa. Lisäksi olemme panostaneet lajisuunnitteluun urheilijat joutuvat kyllä kovaan testiin, kuten kilpailun nimikin velvoittaa. He joutuvat monipuolisten fyysisten haasteiden eteen.