Karjalan Kovin 2017 tarvitsee vahvaa tuomaritiimiä. Haemme tuomareita myös avoimen haun kautta. Karjalan kovin on kolmepäiväinen koitos, joka järjestetään 28.-30. heinäkuuta.
Kilpailu alkaa perjantaina iltapäivällä. Tuomarien urakka alkaa briiffillä ennen ensimmäistä lajia, eli perjantaina noin kello kolmen – neljän aikaan.. Aikataulu tulee tarkentumaan vielä. Mikäli pääsisit tuomariksi, mutta et ehdi tuohon aikaan, ei huolta, sillä briiffamme myös pitkin viikonloppua.
Tavoitteenamme on saada 30+ tuomaria, jolloin voimme muodostaa useamman tiimin. Tällöin viikonloppu on huomattavasti kevyempi koko tiimille.
Ukonniemen stadion mahdollistaa tuomareille erinomaiset huolto- ja lepotilat erien välissä. Tuomarien illallinen järjestetään Imatran Kylpylällä.
Tuomareille tarjoamme:
– Hienon viikonlopun tekemässä kovaa kisaa yhteisöllemme
– Hyvää seuraa
– Ruoat ja kahvia kisapäivinä
– Illallisen lauantaina
– Uniikin tuomaripaidan
– Majoituksen sitä tarvitseville (Imatran kylpylä, mallia joukkue)
Tuomarina sinulla tulisi olla:
– Tarkkuutta
– Laskutaitoa
– Aktiivinen CrossFit-harrastus, mielellään vähintään 6kk ajan
– Sosiaalisuutta
– Et tarvitse aikaisempaa kokemusta kilpailuissa tuomaroinnista, sillä pidämme huolta tuomaritiimistä
– Jos olet kiinnostunut ota yhteyttä päätuomariin: iiro.hirvi at gmail.com